Pihatto vai talli? – pohdintoja hevosenpidosta

Kirjoittaja Kikka Seppä

Millainen on hyvä hevosen koti? Riippuu varmasti paljolti siitä, missä hevonen asuu. Luonnossa hevosen koti on tietenkin aroilla ja nummilla tai suurilla laitumilla. Luonnonvaraisista hevosista tulee itselleni ensimmäiseksi mieleen vaikkapa Yhdysvaltojen länsiosien villihevoset, eli mustangit, tai Englannin maaseudulla vapaana laiduntavat pörröiset exmoorinponit (tosin ne ovat nykyään yksityisomistuksessa), tai Hanna ja Helmi, Korkeasaaren mongolianvillihevostammat, jotka vapautettiin suojeluohjelman kautta lajin kotiseudulle vahvistamaan uhanalaisen lajin luonnonkantaa. Laumaan liittyi lisäksi mongolianvillihevostammat Saksasta ja Sveitsistä, sekä toisella mongolialaisella suojelualueella syntynyt ori Haruul (Korkeasaari.fi 2024). Kaikkia edellä mainittuja hevosia yhdistää kuitenkin yksi asia - lauma. Tästä voidaan päätellä, että hevosen koti on mitä suuremmissa määrin sen oma lauma.

Luonnossa hevonen siis elää laumoissa. Tältä tiedolta ei ole mitenkään voinut välttyä niin kauan kuin on osannut lukea tai katsoa televisiota. Huvittavaa tässä on omalla kohdallani se, että oikeastaan vasta noin vajaat parikymmentä vuotta sitten, eli toisin sanoen kolme vuosikymmentä hevosharrastukseni alkamisesta, sain ikioman kirkkaan hetkeni, ja tajusin, että niin, hevonenhan on laumaeläin, ja lauma on sen luontainen ympäristö, ja että hevoselle sen elämän tärkein asia on siis mitä suurimmalla todennäköisyydellä sen oma lauma. Aloin pohtimaan, miksi suurin osa hevosista asuu tallissa omassa boksissaan, ja vielä tarhaa yksin, kun hevoset voisivat elää laumoissakin ihan joka päivä. Tähän kirkkaaseen hetkeeni vaikutti oleellisesti myös se, että ryhdyin juuri noihin aikoihin työskentelemään ratsastuskoululla, jossa kaikki tuntihevoset ja –ponit siirtyivät viettämään kesää laumoissa isoille laitumille. Se tapahtui heti kun oli riittävästi syötävää ja uudet langat oli vedetty isojen laidunalueiden ympäri, niin että laiduntaminen oli turvallista, eikä karkureita tarvinnut metsästää vilkasliikenteisiltä teiltä. Laitumilla oltiin ympärivuorokautisesti niin myöhään syksyyn kuin se vain oli mahdollista. Talvella ponit ja hevoset viettivät suuren osan päivistään suurissa talvitarhoissa omissa laumoissaan. Ratsastuskoulun hevoset olivat pääsääntöisesti terveitä, ja elämäänsä tyytyväisen oloisia, eikä ongelmakäyttäytymistä esiintynyt. Muistan ajatelleeni, että jos minulla olisi oma hevonen, se saisi elää juuri noin; laumassa ja laitumilla niin kauan kuin se Suomen oloissa on mahdollista, ja silloin kun ei ole, suuressa talvitarhassa kaveriporukassa. Näistä ajatuksista on maailma, ja nimenomaan hevosten maailma, muuttunut jo aika tavalla. Harjun aktiivipihatto otettiin käyttöön marraskuussa 2019, hevosten talleja on muokattu niin, että monessa paikassa on hevosilla jo kosketus-, tai ainakin näköyhteys toisiinsa, lisäksi monissa ratsastuskouluissa ja yksityistalleillakin hevoset elävät laumoissa juuri edellä mainitulla tavalla, eikä sekään ole enää mitenkään uusi ajatus, että hevonen tosiaan on laumaeläin.

Tässä esseessä lähden syventämään ajatteluani hevosten laumakäyttäytymisestä, sekä luonnonmukaisesta tavasta elää, ja pohtimaan, miten kesyhevonen itse haluaisi asua, jos se saisi valita. Eli jälleen kerran: hihat ylös, kirjaston hakupalvelu auki, lähdeaineistoa tilaamaan ja kynä käteen.

MUUTAMA FAKTA HEVOSEN VUOROKAUSIRYTMISTÄ

Johanna Viitasen mainiossa teoksesta Pihatto – jos hevonen saisi valita, löytyykin heti todella mielenkiintoista tietoa hevosen luonnollisesta vuorokausirytmistä. Vapaana elävä hevonen vaeltaa valtavilla alueilla ja monenlaisissa maastoissa. Viitasen mukaan myös kaikki kesyhevoset ovat vaeltajia. Näin ollen vaeltajan fysiologiaa ei kesyhevoselta ole jalostettu pois. Viitanen jatkaa, että vapaana eläessään hevonen käyttää yhdeksästäkymmenestä yhdeksäänkymmeneenkahdeksaan prosenttia ajastaan syöden ja nukkuen ja tämän ajan hevonen käyttää suurimmaksi osaksi laiduntaen. Paikasta ja ravinnonmäärästä riippuen hevonen laiduntaa yhdestätoista kahdeksaantoista tuntia päivässä. Viitanen muistuttaa, että pitkät, tauottomat yöunet eivät kuulu hevosen käytökseen minkäänlaisissa ympäristöissä. Sen sijaan unijaksot ovat hyvin lyhyitä. Lisäksi luonnonvaraiset hevoset syövät ja liikkuvat öisinkin. Hevosen vuorokausirytmi eroaa siis radikaalisti omastamme. Päivärytmikin vaihtelee jonkin verran vuodenaikojen mukaan. Kesällä kuuman keskipäivän aikaan levätään, kun puolestaan talvella samaan aikaan laidunnetaan. Pihattohevosille kehittyy oma vuorokausirytmi. Tallissa puolestaan ruokailu- ja unirytmiä määrittää ruokintavälit ja tallissa vietetty aika. Jos esimerkiksi ilta- ja aamuruokinnan väli on pisimmillään jopa kaksitoista tuntia, häiritsee se hevosen vaistonvaraista tarvetta syödä koko ajan. Viitasen mukaan ruohonsyöjä näin ollen ei osaa ennakoida pitkää yötä ilman ruokaa (Viitanen 2013, s. 12-13).

Teen nopean laskutoimituksen. Jos hevosella on siis esimerkiksi kahden tunnin tarhausaika ja sitä liikutetaan tunnista kahteen yhden vuorokauden aikana, niin sillä jää karsinassa oloaikaa, lähinnä seisten, noin kaksikymmentä tuntia vuorokaudessa. Se on paljon. Jos tallissa ei ole avokarsinoita, jolloin hevonen voisi vaikkapa rapsutella karsinan reunan yli kaveria, niin mitä se sitten tekee koko tuon ajan? Tietysti syö ruokinta-aikana, ja sitten sitä harjataan ja varustetaan ratsastukseen, mutta onhan tuo silti valtavan pitkä aika olla toteuttamatta hevosena oloa. 

Otan tähän pienen vertauksen toiseen laumaeläimeen, eli koiraan. Kun meidän laumassamme on toistaiseksi vain kaksi jäsentä, minä ja koirani, ja asumme lisäksi ainakin vielä melko pienessä asunnossa, ei tunnin hihnalenkki päivässä riittäisi mihinkään. Mitä koirarukka tekisi loput kaksikymmentäkolme tuntia? Pistäisi paikat säpäleiksi, tai nukkuisi tekemisen puutteeseen, tai olisi kerta kaikkiaan rasittava. Sellainen koira olisi surullinen koira. Itse kannan jatkuvasti huolta koirani liikunnan- ja tekemisen tarpeen, ja nimenomaan luontaisen tekemisen tarpeen oikeasuhtaisesta täyttymisestä. 

Aika nopeasti voikin vetää johtopäätökset hevosen turhautumisen tai luontaisen tekemisen puutteen aiheuttamiin käytösmalleihin, eikö vain. Kun koiralleni on tärkeää nähdä lajitovereita ja painia ja juosta yhdessä parhaiden koirakavereiden (tai lauman ihmisjäsenen) kanssa metsässä tai puistossa, ja nuuskia maata ja välillä pikkaisen pusitella karvakaveria, sekä tietysti liikkua koiramaisen määrän verran (kun ihminen väsyy tunnin lenkin jälkeen, on koira usein vasta lämmitellyt, riippuen tietysti koiran kunnosta, iästä ja myös rodunmukaisista tarpeista), tai toteuttaa vaikkapa terrierinä itseään hevostallilla tai maalaistalossa rodunomaisessa ympäristössä, niin aika helppoa on päätellä, että hevosella laumaeläimenä on ihan samankaltaiset tarpeet hevosenleikkeineen, sekä liikunnan-  ja sosiaalisten suhteiden tarpeineen. 

MUUTAMA FAKTA HEVOSEN OMINAISUUKSISTA

Mutta miten hevonen sitten oikeasti valitsisi, jos se saisi niin tehdä? Viitanen vastaa minulle, ja toteaa, että koska hevonen on ystävällinen ja sosiaalinen eläin, muodostaa se tiiviitä, jopa elämänmittaisia suhteita, mutta ei välttämättä kaikkien kanssa. Kuitenkaan, terve, ja hyvissä oloissa kasvanut hevonen ei vapaaehtoisesti valitse yksinoloa. Näköyhteyden lisäksi hevonen kaipaa toisen hevosen kosketusta. Viitanen vahvistaa suuren oivallukseni: lauma on hevosen elämän tärkein asia. (Viitanen 2013, s. 14, 19).

Edellä mainittu ajatus lauman tärkeydestä saa todella aivot asettumaan uuteen järjestykseen. Se saa minut ajattelemaan myös erästä toista asiaa, nimittäin sitä, että aina joskus joku, joka ei ole hevosten kanssa tekemisissä, mutta esimerkiksi omistaa koiran, ryhtyy kauhistelemaan sitä, kuinka hirveää, ja suorastaan sydämetöntä on, kun hevonen myydään uuteen kotiin. Miten kukaan voi olla niin julma. Mutta jos asian ajattelee hevosen lauman kautta, niin silloin se ei enää olekaan niin kauhistuttavaa. Luonnossakin hevoset tulevat uusien laumojen jäseniksi, ne muodostavat laumoja, jotkut lauman jäsenet kuolevat, uusia tulee tilalle. Ajattelenkin niin, että kun pitää kirkkaana mielessä, että lauma on todellakin hevosen elämän tärkein asia, ja jos vielä ymmärtää ainakin hitusen verran luonnonvaraisten hevosten laumakäyttäytymistä, on asia helpompi hyväksyä. Kun hevonen muuttaa uuteen kotiin, tulee siitä uuden lauman jäsen, aivan kuten luonnossakin. Koirat ovat uskollisia ihmisen kumppaneita. Tosin useimmat koiratkin, eivät toki kaikki, mutta useimmat, kaipaavat lajitoveria rinnalleen, ovathan koiratkin laumaeläimiä, mutta niille saattaa hyvin riittää myös ihmisen kanssa muodostettu lauma. Mutta hevosen kanssa on siis kaikella todennäköisyydellä toisin: hevoselle elämän tärkein asia on toisten hevosten kanssa muodostettu lauma.

HEVOSEN MAAILMA ENNEN JA NYT

Nykyhevosen työ ei ole enää lähimainkaan niin raskasta kuin se aikaisemmin on ollut. Meidän aikamme hevosen ei tarvitse olla raskaassa työssä maatilalla, tai kokopäiväisenä ihmisen kulkupelinä, joten se ei myöskään tarvitse karsinaa levätäkseen öisin, jotta se jaksaisi työskennellä taas seuraavana päivänä (Viitanen 2013, s. 29). Ja nyt tullaan jälleen kerran aivot uuteen asentoon niksauttavaan ajatukseen. Nimittäin Viitanen toteaa kirjassaan Pihatto – Jos hevonen saisi valita, seuraavaa: "Hevosen talli on aikoinaan syntynyt eläinten säilytyspaikaksi ja ihmisen tarpeita varten" (Viitanen 2013, s. 33). Tätä en ole koskaan tullut edes ajatelleeksi. Sanotaanhan kuitenkin, että "talli on hevosen koti". Vai onko kuitenkin niin, että talli onkin vain ihmisen ideaali hevosen kodiksi, joka on nykypäivänä saanut jopa inhimillistämisen piirteitä? Toisaalta, meillä pohjolassa, Suomen oloissa, talleilla ehkä kuitenkin on paikkansa hevosen suojana kaikkein karuimpina vuodenaikoina. Ja ovathan jo eri rodutkin ihan eri tavalla esimerkiksi kylmänkestäviä. Ja onhan sekin totta, että tallit nyt vaan ovat olleet, niin – aina.

Viitasen mukaan fakta kuitenkin on se, että hevonen ei olisi lajina selviytynyt edes kesyttämiseensä asti, jollei se sietäisi kylmää, kuumaa, sadetta, tuulta ja paahdetta (Viitanen 2013, s.42). Ja onhan sekin toki totta, että pumpulissa asuvan hevosen hyvinvointi on tavattoman paljon enemmän vaakalaudalla kuin esimerkiksi pihatossa asuvan. Tai ainakin suurimman osan ajastaan laumassa elävän hevosen.

Sitten, jatkaessani lähdeaineistoon perehtymistä, törmään mielenkiintoiseen yksityiskohtaan: pihatot ovat selvästi yleisimpiä kilpahevosten ravi- kuin ratsutalleillakin. Ravivalmentajat perustelevat pihattoasumista raikkaalla ilmalla ja lihashuollolla, sillä vapaasti ulkoileva hevonen ei jäykisty karsinassa, eivätkä sisäilman mikrobit ja pienhiukkaset rasita keuhkoja (Viitanen 2013, s. 29, viitattu Kettunen & Laulumaa 2007). Ja onhan sekin totta, että laumoissa elävät hevoset ovat aivan todella paljon helpommin käsiteltäviä ja turvallisempia, koska ne saavat liikkua vapaasti ja toteuttaa lajityypillisiä tarpeitaan, sekä opetella sosiaalista käyttäytymistä lajitovereiden kanssa. Eikä sitä "hulluenergiaa" pääse syntymään, kun karsinassa seisomisen sijaan on mahdollisuus elää hevosena hevosen elämää. Tämän tiedän ihan ilman lähdeaineistoakin, omasta kokemuksesta.

ELI MITEN ON - TALLIIN VAI PIHATTOON?

Vaikka hevosen pihattoasumisella on monia hevosen luontaisen ja lajityypillisen elämän mahdollistamisen puoltavia seikkoja, on taas kerran hyvä muistaa, että se mikä sopii yhdelle ei sovi toiselle, eikä aina ole mahdollistakaan valita yhtä tiettyä tapaa hevosen pitoratkaisuksi.

Hevoshavaintoja –oppaassa todetaan, että paras mahdollinen talli hevoselle on sellainen, jossa se saa olla ryhmässä ja sillä on paljon tilaa, mutta myös vähemmänkin täydellisessä ympäristössä hevonen voi hyvin, kunhan oikeasta hoidosta, sekä hyvänlaatuisista ja sopivista rehuista huolehditaan, samoin kuin siitä että vettä on aina saatavilla, ja että hevonen saa riittävän runsasta liikuntaa. Oppaan mukaan luonnossa hevonen liikkuu kymmenestä kolmeenkymmeneen kilometriä päivittäin, ja tämä määrä täyttyy kun hevonen saa ulkoilla vapaasti tarhassa tai laitumella neljä tuntia päivässä, tai sen kanssa työskennellään säännöllisesti. Oppaassa kuitenkin muistutetaan, että pihattotallissa hevosella on mahdollisuus liikkua mielensä mukaan ympäri vuorokauden (Steenbergen & Hulsen 2012, s. 32,33).

Eläintenkouluttaja, tietokirjailija ja eläinalan vaikuttaja Tuire Kaimio puolestaan huomauttaa, että pienikin muutos kohti luonnollisempaa hevosenpitoa, esimerkiksi ruokintatapojen ja -aikojen suunnittelussa, voi merkitä paljon hevosen yleisen hyvinvoinnin ja viihtyvyyden kannalta. Hevosen lajityypilliset ominaisuudet ja luontainen käyttäytyminen tulisi Kaimion mukaan pyrkiä sovittamaan erilaisten hevostenpitotapojen osa-alueisiin hevosta palvelevalla tavalla ja lisäksi on syytä muistaa, että hevosen lajityypilliset vaatimukset on aina myös sovitettava käytännön suomiin mahdollisuuksiin, ja myös hevosen käyttötarkoituksen asettamiin vaatimuksiin. Kaikkiin tilanteisiin sopivaa yhtenäistä ja toimivaa ratkaisua tuskin on olemassakaan. Kaimio painottaa, että kekseliäisyys ja luovuus hevosenpitoon liittyvien seikkojen yhteensovittamisessa on sallittua, kunhan hevosen hyvinvointi kulkee siinä punaisena lankana (Kaimio 2004, s. 228).

Tähän on helppo yhtyä.