Valaistumisia - kun peräänannosta tuli itseisarvo

Tule mukaan mahtavaan yhteisöömme oppimaan uusia hevostaitoja, syventämään vanhoja, oivaltamaan ja - muuttamaan maailmaa!

Kirjoittaja: Kikka Seppä

Olen puolivuosisatainen hevosharrastaja. Olen opetellut ratsastamisen taitoa monessa eri ratsastuskoulussa, olen työskennellyt tallityöntekijänä, ollut erään vapaaherrana jo toimineen Opetusmestarin tiimissä, ja huolehtinut sen liikunnasta Suomen huippujen kanssa samassa maneesissa. Voitte muuten kuvitella, että se, jos jokin, opetti keskittymään vain omaan suoritukseen, rentoon laukkaan ja tyytyväiseen hevoseen, ja unohtamaan ne viimeistellyt passaget ja kootut laukat, joita viereisellä uralla höyhenen kevyesti ratsastettiin. Helppoa se ei ollut. Nimittäin sen opetteleminen, että juuri se sinun ratsastamasi hevonen ei kulje peräänannossa pää luotiviivalla (silloin vielä se oli niin). Ihan turhaan sellaisia mietin. Eivätköhän ne ammattilaiset ymmärtäneet mikä meidän jutun juoni oli. Jokunen vähemmän asiaan vihkiytynyt sen sijaan joskus kommentoi, että "olisipa hyvä, jos tuokin hevonen joskus ratsastettaisiin peräänantoon". Milloin peräänannosta oikein tuli itseisarvo? Ja kuka oikeasti pystyy edes ratsastamaan hevosen oikeaoppiseen peräänantoon?

Olen aina vierastanut sanaa "peräänanto". Jotenkin siitä tulee mieleen periksi antaminen. Se ei kuitenkaan liene ratsukon yhteisen tekemisen tarkoitus. Etsin käsiini Kyra Kyrklundin ja Jutta Lemkowin klassikkokirjan Kyra ja ratsastuksen taito. Haluan tietää mitä mieltä Kyra on asiasta. Olen lukenut kirjan aikoinani kuin ratsastajan raamatun, niin kuin varmasti moni muukin on tehnyt. Silti yllätyn, sillä eräs kohta on mennyt minulta täysin ohi, vaikka juuri siinä sivutaan "periksi antamista". Kyra nimittäin muistuttaa, että kun hevosen kanssa työskennellessä saavutetaan sellainen tila, jossa hevonen on peräänannossa täysin oikeaoppisesti ja rehellisesti, on se myös kaikkein haavoittuvaisin. Kyran mukaan tätä olotilaa voi verrata selällään makaavaan koiranpentuun, joka on täysin alistunut. Kyra jatkaa, että rehellisessä peräänannossa hevonen on lähes puolustuskyvytön ja sitä on täten kohdeltava oikein ja oikeudenmukaisesti. (Kyrklund, Lemkow 2004, 106).

Onneksi en ole edes yrittänyt ratsastaa minkäänlaista peräänantoa. Tai no, nyt valehtelen. Voi kuinka minä olenkaan yrittänyt. Monesti. Mutta olisinko halunnut yrittää ratsastaa hevostani noin alisteiseen tilaan. No en tietenkään. Uskon, että Kyrakin tarkoittaa jotain ihan muuta.

Mistä sitten on kysymys? Pitäisikö mieluummin puhua kokoamisen asteesta ja tasapainosta? Juuri niistä Kyrakin puhuu. Ja ehkä kuolaintuesta ja oikeasta muodosta (Kyrklund, Lemkow 2004, 105)? Yksi ja sama asia vai monta erillistä asiaa?

Kun olimme Opetusmestarini kanssa treenanneet jo monta vuotta yhdessä (ja laukanneet myös villeinä ja vapaina pitkin maastopolkuja ja hyppyrimäkiä), niin tulihan niitä pienen pieniä tähtihetkiä lopulta minunkin kohdalleni. Opetusmestarini kun oli kilpaillut taitavan omistajansa kanssa lähes korkeimmalla mahdollisella kouluratsastuksen tasolla. Minäkin pääsin sitten kovan työn ja harjoittelun tuloksena kertana parina maistamaan pienen palasen mansikkakakkua, niin kuin Kyra asian ilmaisee.

Mutta palataanpa vielä peräänantoon. Kyra sanoo kirjassaan, huolimatta varsin pysäyttävästä analyysistään, että hänelle tärkeä asia kuitenkin on, että hevonen kulkee täydellisesti peräänannossa. Kyra toteaa, että kun hevonen on oppinut aakkoset oikealla tavalla, se liikkuu rennosti; niskastaan, kaulastaan ja selästään peräänannossa, toisin sanoen, silloin hevonen liikkuu Kyran mukaan oikeaoppisesti kuolaintuella (Kyrklund, Lemkow 2004, 45,46). Kysymys onkin siis rentoudesta! Ja sehän on kaiken lähtökohta. Siitä kaikki tuntuvat olevan yksimielisiä. Nyt ymmärrän myös koiranpentuvertauksen. Jos nimittäin koiranpentuni on selällään, ja rapsuttelen sen mahaa, on se kaikella todennäköisyydellä täysin rento, mutta myös täysin avuton ja haavoittuvainen, ja lisäksi vielä todella luottavainen. Jos tässä kohtaa alkaisin pentuani jostain syystä paineistamaan, tai mikä pahinta, ymmärtämättömyyttäni rankaisemaan jostakin, olisivat seuraukset todella huonot, ja luultavasti pitkäkantoiset. Joten, jos on saavuttanut niin kunnioitettavan ratsastustaidon, että pystyy ratsastamaan hevosen rehelliseen peräänantoon (Kyran sanoin), niin silloin todellakin rapsutellaan, ja ansaitaan hevosen luottamus. Näin minä asian ymmärrän.

Ongelma ei ehkä siis olekaan peräänantoon ratsastamisessa, vaan itse sanassa "peräänanto". Pitäisikö puhua tosiaankin mieluummin muodosta tai kuolaintuesta, tai ylipäätään hevosen fysiikasta? Pitäisi, sanoo hevoskouluttaja Mia Jurvala.

Olen opiskellut Kyrani ja Maryni ja ratsastanut tuhannet ratsastustunnit opettajien ja muutaman valmentajankin silmien alla – ja myös ilman. Olen puhunut peräänannosta, kokoamisesta, kuolaintuesta, muodosta ja yrittänyt ymmärtää, mitä ne kaikki ihan oikeasti tarkoittavat. Mitä Kyra tarkoittaa, mitä Mary tarkoittaa, mistä ne kaikki ratsastuksenopettajat ovat puhuneet. Sitten sain mahdollisuuden katsoa tunnin pituisen Jurvalan luennon "Hevosen kokoaminen". Ja tiedättekö mitä tapahtui? Liikutuin, jouduin valtaisan tunnekuohun valtaan ja ymmärsin. Minä ymmärsin! Ymmärsin mistä nämä viisaat hevosihmiset puhuvat! Äkkiä kaikki olikin ihan kristallinkirkasta. Mikä tajunnanräjäyttävä kokemus. Ja mikä parasta: ymmärsin että tätä on hyvä hevostaito, tästä haluan tietää kaiken. Nämä asiat haluan oppia hevosen parhaaksi.

Mary Wanless pohtii kirjassaan Mielekästä ratsastusta, että tavoitteemme priorisoida hyvältä näyttäminen tai pään oikea asento hyvän ratsastustaidon oppimisen sijaan saattaa johtua siitä, että yleisesti ottaen tarjolla on ollut liian vähän rakentavaa apua hyvän ratsastustaidon oppimisen tueksi. Hän kuitenkin toteaa lopuksi, että ajat ovat muuttumassa (Wanless 2002, 118). Tämä siis vuonna 2002, yli kaksikymmentä vuotta sitten. Olisikohan jo tuon muutoksen aika?

Kyllä muutos on jo käynnissä. Mian luento on yksi loistava vastaus Wanlessin toteamukseen rakentavan avun puutteen korjaamiseksi. Sillä luento on juuri sitä: rakentavaa apua, paloiksi pilkkomista, niin että asian varmasti ymmärtää. Mian luento kokoamisesta on rakennettu puhtaasti hevosen näkökulmasta.

Ja mikä vielä parasta: Nyt jokaisella lokakuussa Suomen hevosurheiluliittoon liittyvällä uudella jäsenellä on mahdollisuus saada jäsenetuna Mian loistava luento itselleen.

Liityhän siis jäseneksi ja tule mukaan mahtavaan yhteisöömme oppimaan uusia hevostaitoja, syventämään vanhoja, oivaltamaan ja - muuttamaan maailmaa!

Olet erittäin lämpimästi tervetullut😊.

"Haluan kertoa asiakkailleni, miten kaikki liittyy kaikkeen ja miten ydin on oltava kunnossa, jotta kokonaisuus rakentuu kestäväksi." - Hevoskouluttaja Mia Jurvala

Täällä pääset liittymään:

https://www.suomenhevosurheiluliitto.fi/jaseneksi/